Rosk’n Rollin kesä- ja kausityöpaikkojen haku tammikuussa
Rosk’n Rollilla on nyt haettavissa yhteensä 30 kesä- ja kausityöpaikkaa. Tehtäviä löytyy esimerkiksi asiakaspalvelusta, jäteasemilta sekä logistiikan puolelta. Työpaikat sijaitsevat eri puolilla Rosk’n Rollin toimialuetta Länsi- ja Itä-Uudellamaalla.
Sopivia paikkoja on niin ympäristöalaa opiskelleille, työelämässä jo kokemusta kartuttaneille kuin ensimmäisiä kesätyökokemuksiaan hakeville koululaisillekin. Pisimmät kausityöpaikat ovat 4–5 kuukauden mittaisia määräaikaisuuksia keväästä alkusyksyyn. Lyhyimmät 3 viikon jaksot on tarkoitettu pääosin alle 18-vuotiaille nuorille.
”Kesä on jätehuollossa vilkasta aikaa ja palvelun pitää pelata lomakaudellakin. Palkkaamme mielellämme myös vähän kokeneempiakin työntekijöitä kesäkaudeksi vakituista henkilöstöä sijaistamaan”, kertoo Rosk’n Rollin HR- ja toimistopäällikkö Tuija Tamminen.
”Monet meillä kesätöissä aloittaneet opiskelijat ovat myös jääneet taloon esimerkiksi osa-aikaisina työntekijöinä iltaisin ja viikonloppuisin”, hän iloitsee.
Hakuaikaa on tammikuu ja paikkoja haetaan Rosk’n Rollin rekrytointijärjestelmän kautta.
Lisätietoja ja hakemukset: rosknroll.fi/tyopaikat