Joulukuusia aitaa vasten. Sanomalehtiin käärittyjä joululahjoja.

Joulun jätteet

Ulos heitetty joulukuusi ja valurautainen joulukuusenjalka.
Rosk’n Roll hoitaa myös joulukuusien keräyksen.

JOULUKUUSET 
Taloyhtiöissä: biojätekeräykseen kuuluvaan, vähintään viiden huoneiston, kiinteistöillä voi kuusen jättää biojäteastian läheisyyteen, lukollisen katoksen ulkopuolelle. Varmistathan, ettei kuusi jäädy kiinni tai jää lumikuorman alle. Alle viiden huoneiston kiinteistöltä kuusi on itse vietävä jäteasemalle, jossa se otetaan vastaan maksutta. 

Omakotitaloudessa: kuusi on itse vietävä jäteasemalle, jossa se otetaan vastaan maksutta. Jäteasemalla kuuset kerätään samaan kasaan kuin risut ja oksat 

Itä-Uudellamaalla kuuset voi myös viedä kuusenkeräyspisteisiin. Kuusien tulee olla keräyspisteellä viimeistään 15.1.2023. Kuuset kerätään vain kerran kultakin keräyspaikalta.

Joulupyhien aikaan saattaa syntyä erityyppistä jätettä kuin arkena. Suunnittelemalla joulumenun huolella vältät ruokahävikkiä, käyttämällä malttia lahjakaupoilla vältyt liiallisilta lahjaostoksilta. Lajiteltavaa jätettä kuitenkin syntyy, ja alle olemme koonneet joulun ja uudenvuoden lajitteluneuvoja, joille saattaa olla käyttöä. Voit myös tulostaa ohjeet itsellesi tästä.

Näin jäteastian tilavuus riittää juhlaviikkoina: 

  • Hanki harkiten, älä osta turhaa jätettä. 
  • Pakasta ylijäämäruoka. 
  • Pakkaa roskat mahdollisimman tiiviisti. 
  • Lajittele kierrätettävät hyötyjätteet erikseen. 
  • Vie osan pakkausjätteistä vasta pyhien jälkeen jätekatokseen tai ekopisteen astioihin. 

Joulun jätteiden lajitteluohjeet

FOLIOVUOAT 
Tyhjinä ja puhtaina metallinkeräykseen kiinteistön omaan jäteastiaan, ekopisteelle tai jäteasemalle. 

ILOTULITUSRAKETIT 
Kerääthän ammuttujen rakettien roskat sekajäteastiaan. Huom. Sammuta ja jäähdytä ensin. Käyttämättä jääneet ilotulitteet voi palauttaa myyntipaikalle. 

JOULUKUKKIEN MUOVIKÄÄREET JA PAKKAUSTEN STYROKSI 
Muovipakkausten keräykseen. Myös elintarvikkeiden ja lelujen muoviset pakkaukset kuuluvat muovipakkausten keräykseen. 

JOULUKUUSET 
Taloyhtiöissä: biojätekeräykseen kuuluvaan, vähintään viiden huoneiston, kiinteistöillä voi kuusen jättää biojäteastian läheisyyteen, lukollisen katoksen ulkopuolelle. Varmistathan, ettei kuusi jäädy kiinni tai jää lumikuorman alle. Alle viiden huoneiston kiinteistöltä kuusi on itse vietävä jäteasemalle, jossa se otetaan vastaan maksutta. 

Omakotitaloudessa: kuusi on itse vietävä jäteasemalle, jossa se otetaan vastaan maksutta. Jäteasemalla kuuset kerätään samaan kasaan kuin risut ja oksat. 

Itä-Uudellamaalla kuuset voi myös viedä kuusenkeräyspisteisiin. Kuusien tulee olla keräyspisteellä viimeistään 15.1.2023.

KINKKURASVA 
Käytä kastikkeena tai keiton pohjana. Kinkkurasvan voi laittaa kompostiin tai jäähdytettynä biojätteen keräysastiaan tai sekajäteastiaan. Ei viemäriin! 

LUUT 
Pienet luut ja kalanperkeet biojäteastiaan. Isot luut, kuten joulukinkun luu, sekajäteastiaan. 

Tuikkuja posliinilautasella.
Erilaiset tuikut voi myös lajitella; sekä metalliset että muoviset sopii hyödynnettäväksi.

KYNTTILÖIDEN KUORET 
Muoviset sekajäteastiaan ja metalliset tyhjinä metallinkeräykseen kiinteistön keräysastiaan, ekopisteelle tai jäteasemalle. 

LAHJANARUT JA -PAPERIT 
Sekajäteastiaan, koska ne sisältävät teippiä, niittejä, narua ja paljon väriaineita, jotka eivät kelpaa uuden paperin tai kartongin raaka-aineiksi. Siistit lahjapaperit ja lahjakassit voi säästää ja käyttää ensi vuonna uudestaan. 

Lähikuva suklaakalenterin luukusta, jossa makeinen vielä paikallaan.
Nauti suklaasta ja lajittele kalenterin muovialusta muovipakkausten keräykseen sekä kartonki kartonkiastiaan.

SUKLAARASIAT JA JOULUKALENTERIT 
Kartonginkeräykseen, mutta poista ensin suklaan muovinen alusta ja laita se muovipakkausten keräykseen. Myös kartonkiset lelupakkaukset ja ruskeat pahvilaatikot ovat kartonkijätettä. Muista litistää! 

JOULUTEKSTIILIT 
Hyväkuntoiset, käyttökelpoiset tekstiilit, kuten pöytäliinat ja verhot hyväntekeväisyysjärjestöille. Loppuun kuluneet ja käyttökelvottomat tekstiilit, puhtaana ja kuivana poistotekstiilikeräykseen. Pakkaa aina tekstiilit tiiviisti jätesäkkiin. 

JOULUVALOT 
Sähkölaitteet voi viedä maksutta jäteasemalle tai niitä myyviin liikkeisiin, tietyin rajoituksin. 

UUDENVUODEN TINAT 
Vanhat, ennen 2018 valmistetut, uudenvuoden tinat sisältävät lyijyä ja ovat siten vaarallista jätettä, jota vastaanotetaan jäteasemilla ja vaarallisen jätteen kaapeissa. Uudet, lyijyttömät tinat voi laittaa metallinkeräykseen.