Rosk’n Roll työllistää kesäksi kymmeniä nuoria

21.2.2017 Tiedote

Rosk’n Roll -jätehuoltopalvelulla on tänäkin vuonna runsaasti kesätöitä tarjolla. Kesätyöpaikat vaihtelevat useamman kuukauden projektitöistä muutaman viikon siivous- ja ulkotöihin. Haussa on yhteensä 30 kesätyöntekijää Itä- ja Länsi-Uudellemaalle.

”Meille on tärkeää, että voimme tarjota alueemme nuorille työllistymismahdollisuuksia, monelle jopa sen ensimmäisen työkokemuksen. Rosk’n Rollilla on tarjota kesäksi ihan oikeita töitä, ja maksamme niistä myös korvauksen. Totta kai opiskelijoiden ja harjoittelijoiden rekrytointi on myös satsaus tulevaisuuteen, siihen että alallamme riittäisi asiantuntevia työntekijöitä jatkossakin”, kertoo toimitusjohtaja Jukka Paavilainen.

Hakuaika päättyy perjantaina 10.3.2017.

Kaikki kesätyöpaikkailmoitukset löytyvät Rosk’n Rollin nettisivuilta http://www.rosknroll.fi/rosknroll/tyopaikat/. Työpaikkoja haetaan täyttämällä sähköinen lomake, joka löytyy kunkin työpaikkailmoituksen kohdalta.