Lisää lajittelua taloyhtiöihin

20.9.2019 Tiedote

Uudenmaan jätelautakunta on toukokuussa 2019 hyväksynyt uudet jätehuoltomääräykset, joiden mukaan kiinteistöjen tulee lajitella ja kerätä jätteet seuraavasti:

Aiemmin pakkausmuoville ei ollut keräysvelvoitteita lainkaan, ja metallin sekä pakkauslasin keräämiseen olivat velvoitettuja vasta vähintään 40 huoneiston kiinteistöt.

Kiinteistöille on annettu siirtymäaikaa järjestää jätehuoltonsa uusien määräysten mukaisesti 1.4.2020 asti. Länsi- ja Itä-Uudenmaan kuntien jätehuoltoyhtiö Rosk’n Roll on ottanut asiasta yhteyttä taloyhtiöiden isännöitsijöihin.

Rosk’n Rollin asiantuntijat auttavat tarvittaessa kiinteistöjä suunnittelemaan jätetilansa. Esimerkiksi isommissa taloyhtiöissä muovinkeräysastialle löytyy tilaa, kun osa sekajäteastioista vaihdetaan muovinkeräysastioihin.

”Lajittelemalla entistä tarkemmin jätteensä taloyhtiö yleensä myös säästää jätekuluissa, sillä hyötyjätteiden tyhjennysmaksut ovat sekajätettä edullisempia”, muistuttaa palvelupäällikkö Marko Printz Rosk’n Rollilta.

Lisääntyvät lajitteluvelvoitteet ovat yksi askel kohti kiristyvien kierrätystavoitteiden saavuttamista. Suomen tulisi kierrättää 55 prosenttia yhdyskuntajätteestä vuoteen 2025 mennessä. Tällä hetkellä yhdyskuntajätteen kierrätysasteemme on 42 prosenttia.

Rosk’n Roll ohjaa keräämänsä hyötyjätteet eri toimijoille hyödynnettäväksi. Mm. biojäte kuljetetaan mädätykseen, jossa siitä tehdään biokaasua ja peltoravinteita. Muovipakkaukset puolestaan menevät muovijalostamolle Riihimäelle, jossa niistä prosessoidaan eri muovilaatuja muoviteollisuuden uusioraaka-aineeksi.

Alueelliset jätehuoltomääräykset tarkentavat lakia

Jätehuoltomääräykset ovat lainsäädäntöä tarkentavia määräyksiä ja ne koskevat mm. jätteiden lajittelua, keräämistä ja kuljettamista. Jätehuoltomääräykset koskevat kunnallisen yhdyskuntajätehuollon piiriin kuuluvia kiinteistöjä, kuten vakituisia ja vapaa-ajan asuinkiinteistöjä sekä palvelulaitoksia. Kunkin alueen jätehuoltomääräykset antaa jätehuoltoviranomainen, Länsi- ja Itä-Uudellamaalla Uudenmaan jätelautakunta.