Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy ylsi hyvään tulokseen

3.5.2016 Tiedote

Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy:n vuoden 2015 tilinpäätös hyväksyttiin yhtiökokouksessa 21.4.2016. Tilikauden liikevaihto oli 11,2 miljoonaa euroa, mikä oli 10 % suurempi kuin edellisvuonna. Kasvua toi mm. merkittävästi edellisvuodesta lisääntynyt maa-ainesvastaanotto. Vastaanotettu jätemäärä oli yhteensä 256 000 tonnia, josta 187 000 tonnia oli puhtaita tai lievästi pilaantuneita maa-aineksia. Vuonna 2014 vastaavat määrät olivat 106 000 ja 35 000 tonnia.

Yhtiön voitto verojen jälkeen oli 569 953 euroa. Yhtiö ei jaa osinkoa omistajilleen, vaan kuntalaisten jätemaksut pyritään pitämään mahdollisimman alhaisina. Asiakkaille tarjotaan kuitenkin korkeatasoiset ja ympäristövaatimukset täyttävät jätehuoltopalvelut.

Tilikauden investointien kokonaismäärä oli 814 992 euroa. Pääosa investoinneista, eli 584 236 euroa, kohdistui kiviainesten louhintaan Kilpilahden jätekeskusalueella. Lisäksi investoitiin mm. kiinteisiin rakenteisiin kuten Domargårdin käsittelykentän laajennukseen (123 175 eur).

Yhtiökokoukselle vietiin tiedoksi myös vuoden 2016 talousarvio. Talousarvion pohjana on vuoden 2014 ja 2015 jätemäärätoteumat. Vuoden 2016 liikevaihdoksi on budjetoitu 10,8 miljoonaa euroa ja tulokseksi noin 200 000 euroa.

Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy:n hallitukseen valittiin hallituksen nykyiset jäsenet: Porvoon edustajiksi Matti Nuutti (varajäsen Jaakko Jalonen), Otto Oksanen (Juha Vanhala), Anders Rosengren (Tomas Ekholm), Sipoon edustajiksi Vesa Lepistö (Ari Oksanen), Magnus Åström (Kaj Lindqvist), Loviisan edustajiksi Kari Hagfors (Jouni Malmivaara), Jaakko Isotalo (Toni Paakkarinen) ja Pornaisten ja Askolan edustajiksi Erik Franzen (Risto Kuisma). Hallituksen puheenjohtaja on Matti Nuutti Porvoosta ja varapuheenjohtaja Magnus Åström Sipoosta.

Uusi ilme palveluille

Vuoden 2015 aikana jatkettiin Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy:n ja Rosk´n Roll Oy Ab:n fuusioitumisen valmistelua. Päätös fuusioitumisesta on tehty vuonna 2012 yhtiöiden omistajakunnissa ja ylimääräisessä yhtiökokouksessa. Fuusion toteutuminen on viivästynyt suunnitellusta aikataulusta Rosk´n Roll Oy Ab:n yksityisomistuksen poislunastukseen liittyvän oikeusprosessin vuoksi. Asian käsittely siirtyi vuoden 2015 lopulla korkeimmalle oikeudelle, jonka käsittelyn arvioidaan siirtävän fuusion toteutumista ainakin vuoden 2017 keskivaiheille. Lisäaikaa käytetään tehokkaasti hyväksi ja toimintojen yhdenmukaistamista jatketaan edelleen. Huhtikuussa 2016 lanseerattiin asiakkaille Rosk´n Roll -jätehuoltopalvelu. Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy ja Rosk´n Roll Oy Ab tarjoavat samansisältöistä ja -näköistä palvelua niin Itä- kuin Länsi-Uudellamaallakin.