Vuosi 2020 osoitti julkisen jätehuollon toimintavarmuuden myös poikkeusoloissa

28.5.2021 Tiedote

Kunnallinen jätehuoltoyhtiö Rosk’n Roll Oy Ab toimii yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisellä toimialalla. Tartuntavaarallisen taudin iskiessä vuonna 2020 oli erittäin tärkeää, että jätteet saatiin kerättyä ja koko käsittelyketju pidettyä toiminnassa. Tässä yhtiö onnistui yhteistyökumppanien kanssa hyvin sekä toimintavarmuuden että talouden näkökulmasta.

Taloudellisesti vakaan vuoden voitto käytetään jätehuollon kehittämiseen

Rosk’n Roll Oy Ab:n liikevaihto vuonna 2020 oli 24,6 miljoonaa euroa (2019: 26,4 milj. €). Tilikauden liikevoitto oli 1,1 miljoonaa euroa (2019: 2,6 milj. €), eli 4,4 % liikevaihdosta. Tilikauden tulos ennen veroja ja tilinpäätössiirtoja oli 2,2 miljoonaa euroa voitollinen. Verojen jälkeen voittoa jäi 1,9 miljoonaa euroa.

– Tilikauden liikevaihto ja voitto ylittävät budjetoidun tason, ja olemme tulokseen tyytyväisiä, sanoo toimitusjohtaja Vesa Heikkonen.

– Merkittävin yksittäinen muutos talouden lukujen taustalla on se, että ylijäämämaan vastaanottoliiketoimintaa siirrettiin 1.1.2020 alkaen Rosk’n Rollilta tytäryhtiöllemme Maa Roll Oy:lle, Heikkonen taustoittaa.

– Tavoitteenamme ei ole tehdä voittoa, emmekä lähtökohtaisesti jaa omistajakunnillemme osinkoa. Toimintamme tulee olla kustannustehokasta ja tavoitteena on pitää kuntalaisten jätemaksut vakaina ja tarjottuun palvelutasoon nähden kohtuullisina. Voitto käytetään kokonaisuudessaan turvaamaan jätehuollon kehittäminen ja ympäristöinvestointien toteutuminen, kertoo Heikkonen.

Tilikauden investointien kokonaismäärä oli 9,4 miljoonaa euroa. Suurin yksittäinen investointikohde oli maaliskuussa 2020 Porvooseen avattu Kilpilahden materiaalikeskus KILKE (3,1 milj. €). Kuntakohtaisten jäteasemien perusparannuksiin ja kalustohankintoihin investoitiin noin 2,4 miljoonaa euroa.

Palveluita kehitetään ympäristö sekä asiakkaiden tarpeet huomioiden

Huhtikuun 2020 alussa astuivat voimaan Uudenmaan jätelautakunnan uudet jätehuoltomääräykset, joiden mukaan biojätteelle on järjestettävä erilliskeräys, jos huoneistoja on vähintään viisi ja kartonki, metalli, pakkauslasi ja -muovi tulee kerätä kiinteistöltä, jos huoneistoja on vähintään kaksikymmentä. Käytännössä tämä tarkoitti Länsi- ja Itä-Uudellamaalla yli 900 kiinteistölle muutoksia erilliskeräysvelvoitteisiin ja sen myötä Rosk’n Rollilta runsaasti toimia uusien keräysten järjestämiseksi.

– Uudet kiinteistökohtaiset erilliskeräykset saatiin rullaamaan hyvin, vaikka keräysmäärien lisäykset olivat huimia. Esimerkiksi lasin ja metallin keräyksessä olevien kiinteistöjen määrä nousi lähes 80 % ja muovipakkausten jopa yli 80 %, toteaa palvelu- ja kehitysjohtaja Marko Printz.

Myös Rosk’n Rollin monilokeropalvelun asiakasmäärä kasvoi vuonna 2020 mukavat 28 % ollen vuoden lopussa 2016 taloutta (2019: 1575). Monilokeropalvelu on ensisijaisesti omakotiasukkaille tarkoitettu, kierrätystä merkittävästi helpottava palvelu, jossa omassa pihassa olevaan nelilokeroiseen hyötyjäteastiaan lajitellaan kartonki, metalli sekä lasi- ja muovipakkaukset. Vuoden 2020 aikana Rosk’n Roll toi monilokeropalvelun tarjolle myös Hankoon. Nyt yhtäläiset, valtakunnallisesti verrattuna erinomaiset, keräyspalvelut ovat saatavilla kaikissa Rosk’n Rollin toimialueen suurissa taajamissa.

Myös jäteasemapalveluita kehitetään jatkuvasti vastaamaan paremmin asiakkaiden tarpeisiin. Yksi osa tätä kehitystyötä on aiempaa joustavampien asiointiaikojen tarjoaminen. Vuonna 2020 automatisaation käyttöönotto eteni Rosk’n Rollin palvelupisteillä merkittävästi. Elokuussa Loviisan jäteasemalla käynnistyi itsepalveluasiointi, jossa asiakkaat pystyvät tunnistautumisen jälkeen asioimaan asemalla varsinaisten aukioloaikojen ulkopuolella.

– Vuoden 2020 aikana valmisteltiin myös vaaralliseen jätteen vastaanottokonttien automatisointia, ja ensimmäiset vaarallisen jätteen itsepalvelukontit otettiin käyttöön vuoden 2021 alussa. Itsepalveluverkostoa laajennetaan vuoden 2021 aikana. Jäteasemien palveluaikoihin muutos ei vaikuta, vaan henkilökunta palvelee jatkossakin jäteasemillamme niiden varsinaisina aukioloaikoina, kertoo tuotantojohtaja Sanna Lehtonen.

Yhtiön palveluverkosto kehittyi merkittävästi, kun Tammisaareen avattiin 1.6.2020 täysin uusi Rosk’n Rollin jäteasema aiempaa laajemmilla palveluajoilla. Tammisaaren vanha, naapuritontilla sijainnut jäteasema oli jäänyt pieneksi sekä suhteessa asiakasmäärään, että kierrätettävien jätteiden lisääntyneeseen määrään. Uuden aseman myötä koko yhtiön jäteasemaverkosto on nyt omaa palvelutuotantoa.

Yhtiön käsittelemä kokonaisjätemäärä vuonna 2020 oli 178 000 tonnia, josta 123 000 tonnia vastaanotettiin suoraan yhtiön jätekeskuksiin ja -asemille ja 55 000 tonnia kerättiin kiinteistöiltä. Keräys- ja jätelajikohtaiset määrät löytyvät yhtiön vuosikertomuksesta osoitteesta https://vk2020.rosknroll.fi

Koronavuosi vauhditti uusien työskentely- ja jäteneuvontatapojen kehitystä

Yksi kunnallisen jätehuoltoyhtiön lakisääteisistä tehtävistä on jäteneuvonnan antaminen. Normaalioloissa Rosk’n Rollin ympäristökouluttajat ja jäteneuvojat käyvät pitämässä jäteaiheisia oppitunteja ja luentoja mm. esikouluissa, kouluissa ja erilaisten yhdistysten kokouksissa sekä tapahtumissa. Vuonna 2020 kasvokkain pidettäviä neuvontatilaisuuksia pystyttiin järjestämään vain kesällä, jolloin toteutettiin jäteneuvonnan kesäkiertue kauppojen yhteydessä kaikissa toimialueemme kunnissa.

Syksyllä jäteneuvonnassa siirryttiin etätoteutukseen. Tätä varten Rosk’n Rollissa mm. tehtiin opettajille sekä oppilaille videoituja oppitunteja, pidettiin Teams-luentoja ja kehitettiin lajittelu- ja jäteaiheisia pelejä Seppo-pelialustalle internettiin.

Noin puolet yhtiön henkilökunnasta siirtyi keväällä 2020 etätöihin, ja palaveri- ja kokouskäytännöt siirrettiin Teamsiin. Myös paikan päällä työskentelevien työtavat ohjeistettiin ja vuorot porrastettiin poikkeustilanne huomioiden.

– Koronapandemian iskettyä Suomeen keskeisimmäksi tavoitteeksemme nostettiin jätehuollon perustehtävästä suoriutuminen. Työnteko organisoitiin yhtiössämme poikkeusvuonna hyvin eri tavalla kuin aiemmin, jotta kaikille pystyttiin takaamaan mahdollisimman terveysturvalliset työskentelyolosuhteet. Jälkikäteen voidaan todeta, että onnistuimme tavoitteessamme. Haluankin kiittää henkilöstöämme ja yhteistyökumppaneitamme ponnisteluista haasteellisen vuoden läpiviennissä, toteaa Heikkonen.

Lisää Rosk’n Rollin viime vuoden toiminnasta voi lukea yhtiön sähköisestä vuosikertomuksesta osoitteessa https://vk2020.rosknroll.fi

Kahdentoista länsi- ja itäuusmaalaisen kunnan omistama jätehuoltoyhtiö Rosk’n Roll Oy Ab tuottaa jätehuoltopalvelut alueensa asuinkiinteistöille, sekä valtion, kuntien ja seurakuntien kiinteistöille. Palveluihin kuuluu jätehuollon suunnittelu, materiaalien keräys, käsittely ja energiakäyttö, vaarallisten jätteiden jätehuolto sekä jätehuollon neuvonta. Lisäksi yhtiö tarjoaa tarvittaessa jätehuoltopalveluita yrityksille.