Kunnalliset lietekuljetukset käynnistyvät Sipoossa  

30.12.2025 Tiedote

Kunnallisesti järjestetty asumislietteiden keräys käynnistyy Sipoossa tammikuun alussa. Vastuu saostus- ja umpisäiliöiden tyhjennysten ja lietekuljetusten järjestämisestä siirtyy kiinteistön haltijalta kunnalliselle jäteyhtiölle.  

Sipoolaiset eivät siis voi enää valita vapaasti lietesäiliöidensä tyhjentäjää, vaan palvelu pitää tilata Rosk’n Rollilta, joka vastaa urakoiden kilpailutuksesta ja laadun varmistuksesta. Muut urakoitsijat eivät myöskään saa tarjota alueella asumislietteiden käsittelypalveluita. 

Rosk’n Rollin palvelupäällikkö Tuija Klaus kertoo, että viimeisiltä sipoolaisasiakkailta odotellaan vielä säiliötietoja. Puuttuvat säiliötiedot voi ilmoittaa sähköisessä asioinnissa web.rosknroll.fi. Lomake täytetään palveluun kirjautumatta. 

Klaus kehottaa asiakkaita myös varautumaan talvikeleihin. Lietesäiliö on hyvä merkitä näkyvästi, jotta se erottuu lumen alta. Talvityhjennyksissä on huolehdittava lisäksi kiinteistölle johtavan ajoväylän kunnossapidosta.

Tyhjennykset yhdestä numerosta 

Lietesäiliön tyhjennyksen voi tilata Rosk’n Rollin nettisivulla rosknroll.fi/liete sekä soittamalla asiakaspalvelunumeroon 020 637 7000.

Eri tyhjennyspalveluvaihtoehtoja on neljä, ja niistä edullisin on säännöllisesti tehtävä vakiotyhjennys. Vakiotyhjennyksen rytmiä voi muuttaa, kunhan muistaa ilmoittaa muutoksesta viimeistään seitsemän arkipäivää ennen haluttua tyhjennysviikkoa.  

Jos tyhjennystarvettaan ei pysty ennakoimaan tai tarve on epäsäännöllinen, voi valita kahdesta kertaluontoisesti tehtävästä tyhjennyspalvelusta: Tilaustyhjennyksen saa seitsemän arkipäivän kuluessa tilauksen vastaanottamisesta. Sitä hivenen kalliimpi täsmätyhjennys vastaa muuten tilaustyhjennystä, mutta tyhjennysajankohta sovitaan etukäteen ja odotusaika jää korkeintaan kolmeen arkipäivään. Vakio-, tilaus- ja täsmätyhjennyksiä tehdään arkisin klo 6–22.   

Mikäli tyhjennystarve pääsee yllättämään, siihenkin löytyy apu. Lisämaksusta tehtävän päivystystyhjennyksen saa tilausta seuraavalle tai jopa samalle päivälle kiireellisyyden mukaan.

Päivystystyhjennyksiä tehdään myös öisin ja viikonloppuisin. Päivystystyhjennykset tilataan iltaisin, viikonloppuisin ja arkipyhinä numerosta 020 637 7058.

“Jos lietesäiliössä käytetään täyttöasteen seurantajärjestelmää, olisi hyvä asettaa hälytysraja niin, että tyhjennyksen ehtii saada kiireettömänä”, Tuija Klaus kehottaa.  

Tyhjennysten hinnat löytyvät osoitteesta rosknroll.fi/lietesailioiden-tyhjennyshinnat.  

Keskitetty keräys lisää läpinäkyvyyttä 

Klausin mukaan kunnan järjestämä ja kilpailuttama lietteenkeräys luo läpinäkyvyyttä, tehostaa ympäristönsuojelua ja laskee keskimääräisiä asiakashintoja. Rosk’n Rollin toimialueen kunnat siirtyvät keskitettyyn asumislietteiden keräykseen vuosina 2024–2026. Itä-Uudenmaan kunnista Sipoo on ensimmäinen. Pornaisissa ja Askolassa kunnalliset lietteenkeräykset käynnistyvät 1.3.2026, Porvoossa 1.9.2026 ja Loviisassa 1.9.2026.