Kunnalliset lietekuljetukset käynnistyvät Karkkilassa

30.10.2025 Tiedote

Kunnallisesti järjestetty asumislietteiden keräys käynnistyy Karkkilassa marraskuun alussa. Vastuu saostus- ja umpisäiliöiden tyhjennysten ja lietekuljetusten järjestämisestä siirtyy kiinteistön haltijalta kunnalliselle jäteyhtiölle.

Karkkilalaiset eivät siis voi enää valita vapaasti lietesäiliöidensä tyhjentäjää, vaan palvelu pitää tilata Rosk’n Roll Oy Ab:ltä, joka vastaa urakoiden kilpailutuksesta ja laadun varmistuksesta. Muut urakoitsijat eivät myöskään saa tarjota alueella asumislietteiden käsittelypalveluita.   
 
Rosk’n Rollin kuljetuspäällikkö Mika Toivari kertoo, että viimeisiltä karkkilalaisasiakkailta odotellaan vielä säiliötietoja. Puuttuvat säiliötiedot voi ilmoittaa sähköisessä asioinnissa web.rosknroll.fi.

Vaikka sää on Etelä-Suomessa ollut vielä leuto, Toivari kehottaa asiakkaita varautumaan talvikeleihin. Lietesäiliö on hyvä merkitä näkyvästi, jotta se erottuu myös lumen alta. Talvityhjennyksissä on huolehdittava myös kiinteistölle johtavan ajoväylän kunnossapidosta. Myös lähestyvä joulu kannattaa huomioida ja tilata lietesäiliön tyhjennys ajoissa, ettei joulunpyhinä tarvitse jännittää, täyttyykö säiliö. 

Lähikuva lietesäiliöstä

Tyhjennykset yhdestä numerosta

Lietesäiliön tyhjennyksen voi tilata Rosk’n Rollin nettisivulla rosknroll.fi/liete sekä soittamalla asiakaspalvelunumeroon 020 637 7000. Eri tyhjennyspalveluvaihtoehtoja on neljä, ja niistä edullisin on säännöllisesti tietyssä rytmissä tehtävä vakiotyhjennys. Sovittua rytmiä voi muuttaa, kunhan muistaa ilmoittaa muutoksesta viimeistään seitsemän arkipäivää ennen haluttua tyhjennysviikkoa.

Jos tyhjennystarvettaan ei pysty ennakoimaan tai tarve on epäsäännöllinen, vaihtoehtona on kertaluontoisesti tehtävä tilaustyhjennys. Tilaustyhjennyksen saa seitsemän arkipäivän kuluessa tilauksen vastaanottamisesta. Sitä hivenen kalliimpi täsmätyhjennys vastaa muuten tilaustyhjennystä, mutta tyhjennysajankohdasta sovitaan ja odotusaika jää korkeintaan kolmeen arkipäivään. Vakio-, tilaus- ja täsmätyhjennyksiä tehdään arkisin klo 6–22. 

Kiiretilanteessa voi tilata myös päivystystyhjennyksen, jonka saa tilausta seuraavalle tai jopa samalle päivälle kiireellisyyden mukaan. Päivystystyhjennyksiä tehdään myös öisin ja viikonloppuisin. Tyhjennysten hinnat löytyvät osoitteesta rosknroll.fi/lietesailioiden-tyhjennyshinnat.

Keskitetty keräys lisää läpinäkyvyyttä

Itä- ja Länsi-Uudellamaalla kuntien järjestämään asumislietteiden keräykseen siirrytään alue kerrallaan vuosina 2024–2026. Toivarin mukaan kunnan järjestämä ja kilpailuttama lietteenkeräys luo läpinäkyvyyttä, tehostaa ympäristönsuojelua ja laskee keskimääräisiä asiakashintoja.  

Vihdissä kunnallinen lietteenkeräys käynnistyy joulukuun alusta. Tarjouskilpailu Porvoon ja Loviisan lietekeräyksestä käynnistyy marraskuussa markkinavuoropuhelulla.