William Mutka viihtyi hyvin kesätöissä jäteasemalla

22.1.2025 Ajankohtaista

William Mutka, 17, tuntee jätteet nykyisin hyvin, ja lajittelussa häntä voi kutsua jopa asiantuntijaksi. Viime kesänä hän oli kausitöissä Domargårdin jäteasemalla Porvoossa – ja viihtyi erinomaisesti.

Kesätyöntekijä jäteasemalla
”Olen saanut Rosk’n Rollilla sekä koulutusta että perusteellisen perehdytyksen jäteasematyöhön työkavereilta. On tuntunut tosi hyvältä tehdä kesätöitä näin runsailla tiedoilla varustettuna”, sanoo William Mutka.

“Työ oli kivaa ja ihmiset mukavia. Viihdyin asiakkaiden kanssa ja työkaverini olivat huippuja”, sanoo William Mutka.

Monet hänen ikätovereistaan hankkivat tienestejä palvelualalla, tarjoilijoina tai jäätelönmyyjinä. William itse saa kiittää erästä sukulaistaan päätymisestään jäteasemalle. Enon vihjeestä Mutka päätti kokeilla jäteasematyötä, joka kuulosti houkuttelevalta; ensin tet-harjoittelijana ja myöhemmin kesätyöntekijänä.

Kesätyöntekijät ja jäteasemalle kerättyä käsiteltyä puuta.
Kesätyö jäteasemalla on tehnyt William Mutkasta tunnollisen lajittelijan. Kotoa löytyy monilokeroastia, mikä tekee lajittelusta yksinkertaista.

“Sain muun muassa kitkeä rikkaruohoja ja vieraslajeja, siivota jäteaseman aluetta ja pikkuhiljaa auttaa asiakkaita jäteasemalla lajittelemaan jätteensä oikeisiin paikkoihin.”

Mielenkiinto kaikkeen lajitteluun ja kierrättämiseen liittyvään kasvoi saman tien, ja se on johtanut sekä lyhyeen sijaisuuteen että kausityöhön jäteasemalla. Perusteellisen työhön perehdyttämisen sekä osaavien työkavereiden ansiosta William Mutkalle kertyi vaikuttava määrä osaamista alasta: hän auttoi jäteaseman asiakkaita lajittelemaan jätteensä oikein sekä vastasi sujuvasti erilaisiin jäteaiheisiin kysymyksiin.

Tietysti joskus kävi niinkin, että asiakas tuli paikalle jonkin hankalan, vaikeasti lajiteltavan jätteen kanssa.

”Silloin kysyin työkavereilta, ja yhdessä löysimme oikean ratkaisun.”

Yhden jäteasematyövuoron aikana Mutka ehti palvella asiakkaita kassalla, antaa jäteneuvontaa, viedä vääriin paikkoihin jätettyjä jätteitä oikeille sijoilleen sekä auttaa pitämään jäteasema-aluetta siistinä ja edustavana.

”Olen kiinnostunut aiheesta koko ajan enemmän, eikä ole mahdotonta, että panostaisin tämän alan opintoihin lukion jälkeen. Ja vaikka en tekisikään niin, on kuitenkin kiva, että voin helposti piipahtaa jäteasemalla töissä myös opintojen ohessa”, hän sanoo.