Vaakahenkilö Laura Backman: Ala on tulevaisuutta

8.10.2024 Ajankohtaista

Kuuden vuoden aikana Rosk’n Rollilla Laura Backman on ehtinyt vaihtaa yhtiön sisällä toiseen työpaikkaan ja tehtävään. Se, mikä työssä on parasta, on kuitenkin säilynyt samana.

Laura Backman työskentelee Rosk’n Rollilla Kilpilahden materiaalikeskus KILKEssä vaakahenkilönä. Ennen jätehuoltoalalle siirtymistä hän on työskennellyt mm. Alkossa sekä opiskellut ja työskennellyt tekstiilialalla. Rosk’n Rollilla hän on työn ohessa suorittanut ympäristöhuollon ammattitutkinnon.

Rosk’n Roll ei ollut Lauralle tuttu ennen kuin hän näki netissä työpaikkailmoituksen vuonna 2018, ja päätti hakea.  

”Ilmoitus pisti heti silmään, ja ajattelin, että tää on mun juttu. Arvot kohtasivat ja koin, että ala on tulevaisuutta”, hän kertoo.

Laura tuli taloon ensin palveluneuvojaksi Itä-Uudenmaan jäteasemille, enimmäkseen hän työskenteli Domargårdin jäteasemalla Porvoossa. Siellä työnkuvaan kuului kotitalouksien jätteiden vastaanottaminen ja asiakkaiden auttaminen ja neuvominen mm. lajittelussa.

”Työ oli todella mukavaa, päivät olivat kiireisiä ja kuluivat nopeasti. Porukkaan pääsi helposti sisälle ja työyhteisöstä tuli älyttömän tärkeä”, muistelee Laura.

Punnitsemista, puheluita ja paperinpyöritystä

Kun tilaisuus vaihtaa työtehtäviä talon sisällä tuli, Laura halusi tarttua siihen ja kokeilla jotain uutta. Nykyisin hän vastaanottaa ja lähettää maailmalle lähinnä yritysjätteiden suurkuormia, joita KILKEen tuodaan kuorma-autoilla ja rekoilla.

”Auto ajaa vaa’alle, sitten kuljettajan kanssa selvitetään, mitä kuorma sisältää, auto punnitaan ja lähetetään eteenpäin”, Laura täsmentää.

”Lisäksi teemme jonkin verran myös jätteen dokumentointia viranomaiselle eli käytännössä paperinpyöritystä”, Laura naurahtaa.

Työhön kuuluu myös päivystyspuheluihin vastaaminen ja jäteasemien itsepalveluasioinnin tuki. Päivystyspuheluita puolestaan voi tulla mistä päin Rosk’n Rollin toimialuetta tahansa. Esimerkiksi jos vartiointiliikkeelle tulee hälytys jäteasemalta, heille annetaan KILKEstä lisäohjeita. Itsepalveluasemilla asioivat asiakkaat saattavat silloin tällöin tarvita apua pulmatilanteissa, esimerkiksi jätteiden ilmoittamisessa järjestelmään.

”Neuvominen puhelimessa on helppoa, kun on itse ollut töissä jäteasemalla ja ymmärtää sitä toimintaa.”

Oma persoona saa näkyä

Kun Lauralta kysyy, mikä on parasta hänen työssään, vastaus tulee nopeasti ja epäröimättä: ”Asiakkaat ja työkaverit! Ja täällä saa oma persoona näkyä.”

Mieleenpainuvana muistona hän mainitsee kuljettajalta joululahjaksi saadun, itsetehdyn mukin.

”Asiakkaista huomaa, kun heitä on palveltu hyvin, ja siitä tulee hyvä mieli”, hän kiteyttää.