Uusi jätelaki lisää lajittelua

23.11.2021 Tiedote

Tänä vuonna hyväksytty uusi jätelaki tarkentavine asetuksineen tuo lisää lajitteluvelvoitteita kotitalouksille. Muun muassa biojätteen lajittelusta on tulossa suurimmissa taajamissa myös omakotiasukkaiden arkea. 

”Uskomme, että monelle asiakkaallemme lajitteluvelvoitteiden kiristyminen on hyvä uutinen. Ihmisten ympäristötietoisuus on lisääntynyt, ja kun erilliskeräysastiat tulevat yhä useamman kiinteistön pihalle, lajittelusta tulee helpompaa”, kertoo Rosk’n Rollin palvelu- ja kehitysjohtaja Marko Printz.  

Valtioneuvosto on vastikään hyväksynyt uudet jäteasetukset, joissa mm. säädetään ensimmäistä kertaa kiinteistöjen lajitteluvelvoitteista valtakunnan tasolla. Tähän asti lajittelu- ja keräysvelvoitteista on päätetty alueellisesti.

Jäteasetuksessa on määritelty lajitteluvelvoitteista seuraavasti: 

Keräyksiä laajennetaan vaiheittain 

Asetuksessa on määritelty takarajat keräysten aloittamiselle, mutta sitä nopeamminkin on alueilla mahdollista edetä. 

”Avoimena on vielä paljon kysymyksiä eri jätteiden keräyspalvelujen yksityiskohdista ja laajuudesta sekä myös hinnoittelusta. Kun erilliskeräykset ulotetaan yhä pienempiin kiinteistöihin, tulee ottaa huomioon myös keräyksestä aiheutuvat päästöt sekä kustannukset”, Marko Printz mainitsee.  

”Suunnitelmamme on laajentaa eri jätelajien keräyksiä pienemmille kiinteistöille vaiheittain. Tiedotamme tarkemmin keräysvelvoitteiden laajentamisesta sitä mukaa kun jätelautakunta tekee niitä koskevia päätöksiä. Vapaaehtoisestihan voivat keräysreittien varrella sijaitsevat kiinteistöt tilata eri jätelajien tyhjennykset vaikka heti”, kertoo Printz. 

Kansallinen lainsäädäntö vastaa EU:n kaksi vuotta sitten tekemiä linjauksia. Yhdyskuntajätteestä kierrätetään Suomessa tällä hetkellä vain reilu 40 prosenttia, kun EU:n yhteinen tavoite on, että vuonna 2025 pitäisi kierrättää jo 55 prosenttia, ja vuonna 2035 tavoite on 65 prosenttia. 

Pakkausjätteiden keräykseen yli 700 kiinteistöä lisää 

Rosk’n Rollin alueella nykyiset jätehuoltomääräykset velvoittavat keräämään kartongin, metallin, lasi- ja muovipakkaukset vähintään 10 huoneiston kiinteistöiltä ja biojätteen vähintään 5 huoneiston kiinteistöiltä taajamissa. 

Uusi jäteasetus tuo lajitteluastiat tätäkin pienempien kiinteistöjen pihoihin. 

Pakkausjätteen lajitteluvelvoitteiden piiriin tulee yli 700 kiinteistöä lisää Rosk’n Rollin toimialueella. Kun pakkausjätteet jatkossa kerätään taajamista kaikilta vähintään 5 huoneiston kiinteistöiltä, lajittelun piirissä on Itä- ja Länsi-Uudellamaalla lähes 55 000 huoneistoa.  

Biojätteen lajitteluvelvoite laajenee koskemaan suurimpien taajamien omakotitaloja. Rosk’n Rollin toimialueella tämä koskisi ainakin kolmea taajamaa: Vihdin Nummelaa sekä Porvoon ja Lohjan keskustaajamia. Näiltä alueilta tulee yhteensä yli 14 000 omakoti- tai pientalolle velvoite lajitella biojäte ja liittyä erilliskeräykseen tai kompostoida se itse omalla kiinteistöllä.  

”Harkitsemme biojätteen keräyspalvelun ulottamista myös muihin suurempiin, tiheästi asuttuihin taajamiin. Palvelulle on kysyntää, ja toisaalta biojätteen saaminen pois sekajätteen joukosta olisi tärkeää kierrätystavoitteiden saavuttamiseksi”, Printz valottaa.

Taksa ja valvonta alueilla

Laki ja asetukset määrittelevät jätteiden erilliskeräyksistä valtakunnallisesti. Taksasta ja tarkemmista määräyksistä päätetään alueellisesti.

Rosk’n Rollin toimialueella jätehuoltomääräykset laatii ja jätetaksan hyväksyy 12 kunnan yhteinen Uudenmaan jätelautakunta. Lautakunnan asioiden valmistelusta vastaa jäteasiainpäällikkö Christine Perjala

”Me alueen jätehuoltoviranomaisena seuraamme, että lakia ja jätehuoltomääräyksiä noudatetaan. Alueellisesti voimme myös tarkentaa laissa asetettuja lajitteluvelvoitteita olosuhteet huomioiden. Lajitteluvelvoitteiden lisäksi jätehuoltomääräyksissä on määrätty monista muista asioista, esimerkiksi sallituista tyhjennysväleistä, tavoista liittää kiinteistö jätehuoltoon sekä kompostoinnista”, vahvistaa Perjala.  

Hinnoittelu suosii lajittelijaa

Jätteiden lajittelu ja ohjaaminen hyötykäyttöön on järkevää ympäristön kannalta. Sen lisäksi lajittelu on kannattavaa myös asukkaiden talouden näkökulmasta. Mitä vähemmän sekajätettä asuinkiinteistö tuottaa, sitä pienemmät ovat jätemaksut, sillä lajiteltujen hyötyjätteiden keräys on asukkaille edullisempaa kuin sekajätteen keräys.  

Uudenmaan jätehuoltoviranomainen on esittämässä kiinteistöjen jäteastioiden tyhjennysten hinnoittelun muuttamista siten, että jatkossa lajiteltujen pakkausjätteiden, metallin sekä biojätteen keräys olisi entistä edullisempaa sekajätteisiin verrattuna. Lautakunta päättää uudesta jätetaksasta kokouksessaan 7.12.