Kiertävät jätekeräykset liikkeelle Itä-Uudellamaalla

11.9.2020 Tiedote

Metalliromun keräysauto Romulus ja vaarallisen jätteen keräysauto Otto lähtevät jälleen kierroksilleen Itä-Uudellamaalla. Keväällä koronaepidemian vuoksi peruttu keräys korvataan näin poikkeuksellisesti syyskeräyksellä.

Otto ja Romulus starttaavat syyskierrokselleen maanantaina 21.9. Loviisasta ja päättävät sen lauantaina 3.10. Porvooseen. Ajoreitti pysähdyspaikkoineen on sama kuin kevään kierroksella olisi ollut. Aikataulu löytyy mm. jäteyhtiö Rosk’n Rollin nettisivuilta www.rosknroll.fi. Länsi-Uudenmaan keräyskierros starttasi 31.8.  

”Olemme iloisia, että voimme nyt korvata keväällä peruuntuneen keräyksen. Tämä onkin hyvä hetki viimeistään tuoda kaikki varastojen siivoamisesta kertyneet romut ja tuoda vanhat grillit sekä maali-, liima- ja öljyjämät asianmukaiseen keräykseen”, kannustaa palvelupäällikkö Tuija Klaus Rosk’n Rollilta.

”Kesän keräyskierroksen onneksi pystyimme järjestämään, ja silloin saimmekin kerättyä Itä-Uudellamaalla 5 200 kg vaarallisia jätteitä ja 43 000 kg metallia. Vaarallista jätettä kerättiin suurin piirtein saman verran kuin edelliskesänä, mutta metallia kerättiin tänä kesänä jopa yli 12 000 kg edelliskesää enemmän.” 

”Valitettavasti jotkut ekopisteet ovat tänäkin vuonna kuitenkin pursunneet ja roskaantuneet etenkin isosta metalliromusta, joka ei jätepisteen keräyssäiliöihin mahdu. Toivommekin, että alueen asukkaat nyt hyödyntävät lähelle tulevaa keräyspalvelua ja tuovat jätteet asianmukaiseen kierrätykseen”, Klaus huomauttaa. 

Keräykseen tuodut vaaralliset jätteet käsitellään vaarattomaksi korkealämpökäsittelyssä, jossa syntyvä energia otetaan talteen. Metallit puolestaan kierrätetään uusioraaka-aineeksi teollisuuden tarpeisiin. 

Alueen kotitaloudet, myös vapaa-ajan asukkaat, saavat tuoda metalliromua ja vaarallisia jätteitä keräyksiin maksutta. Kiertävät keräykset kustannetaan jätehuollon perusmaksuilla.  

Tuo vaaralliset jätteet keräysauto Otolle 

Otto-keräysauto ottaa vastaan vaarallisia jätteitä 200 litraa/asukas. Ethän sekoita vaarallisia jätteitä keskenään. Muista sulkea korkit ja kannet tiiviisti.  

Tuo metalliromut keräysauto Romulukselle 

Romulus-keräysauto ottaa vastaan noin henkilöauton peräkärryllisen verran metalliromua asiakasta kohti. 

Ethän jätä jätteitä keräyspaikoille etukäteen!