Käytämme evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja käyttötilastojen keräämiseksi.
Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

Lisätietoja

x

Kesätyöntekijät pitävät roskat rullaamassa lomakaudella

12.6.2019

Kesä on jätehuoltoyhtiö Rosk’n Rollilla sesonkiaikaa, kun alueen asukasmäärä kasvaa huimasti mökkiläisten saavuttua. Myös vakituiset asukkaat ehtivät siivota pihoja ja nurkkia kotona. Rosk’n Roll selviää kesäsesongista ahkerien ja innokkaiden kesätyöntekijöiden avulla. Tänä vuonna Rosk’n Roll tarjoaa kesätöitä 24 henkilölle.

Kesätyöntekijöitä on jätehuoltoyhtiössä niin toimistotöissä esimerkiksi asiakaspalvelussa kuin jätekeskusten vaakatyöntekijöinä ja jäteasemien palveluneuvojina.

Lisäksi erilaisissa kevyissä ulko- ja kunnossapitotöissä työskentelee alaikäisiä nuoria. Heidän työjaksonsa ovat kolmen viikon pituisia ja ne alkavat portaittain kesäkuun puolivälistä elokuuhun asti. Nuoret työskentelevät jätehuoltoyhtiössä aina työpareittain. Yksi nuorista kesätyöntekijöistä on Lohjalla Munkkaan jätekeskuksessa työskentelevä 15-vuotias Christoffer Sahlberg, jolle tämä on ensimmäinen työpaikka.

- Hain Rosk’n Rollille kesätöihin, sillä ilmoituksen perusteella ajattelin, että täällä riittää monipuolisesti tekemistä. Olenkin jo päässyt mm. siistimään aluetta ja pesemään jäteastioita astiavarastolla, vaikka olen ollut vasta pari päivää töissä. Kesätyö on tuntunut kivalta ja parasta ovat hauskat työntekijät, jotka ovat ottaneet minut hyvin vastaan ja opastaneet työssä, kertoo Christoffer.

Ura ympäristöalalta kesätöiden kautta

Kesätyöntekijät paitsi pitävät roskat rullaamassa vakituisten työntekijöiden loma-aikaan, saattavat myös jäädä yhtiöön pidemmäksikin aikaa. Yksi kesätöistä uransa Rosk’n Rollilla aloittanut on tällä hetkellä jäteasemalla kenttätyönjohtajana toimiva Laura Heikkinen.

- Tulin ensimmäistä kertaa tänne Porvoon Domargårdin jäteasemalle töihin kesäksi 2017. Jatkoin kesän jälkeen ympäristötekniikan insinööriopintojen ohessa Rosk’n Rollilla tuntityöntekijänä vastaanoton vaakatöissä sekä jäteasemalla. Kun keväällä 2018 jäteasemalla tuli vakituinen palveluneuvojan työ auki, hain sitä ja sain paikan. Koen, että olen voinut työssäni hyödyntää opiskelujen kautta hankittua osaamista hyvin. On hienoa pystyä auttamaan ja opastamaan asiakkaita, toteaa Laura.

Myös 23-vuotias insinööriopiskelija Matias Virta on viihtynyt Rosk’n Rollilla jo useamman pätkän. Hän on kolmatta kesää töissä Munkkaan jätekeskuksessa.

- Olen saanut kesätöissä tehtyä opiskeluihini liittyvät harjoittelut ja päässyt hyödyntämään ympäristö- ja energiatekniikan opintojani työn parissa. Tänä kesänä en enää harjoittelupaikan takia tarvinnut näitä töitä, mutta olen viihtynyt edellisinä kesinä Rosk’n Rollin mahtavassa porukassa niin hyvin, että hakeuduin tänne jälleen. Ja toki myös uskon ja toivon, että tästä kokemuksesta on hyötyä jatkossa, kun etsin vakituisia töitä opintojeni päättyessä syksyllä, kertoo Matias.

 

Matias Virta (vas.) ja Christoffer Sahlberg ovat kesätöissä Munkkaan jätekeskuksella. Matiakselle tämä on jo kolmas kesä Rosk’n Rollilla, Christofferille puolestaan ihan ensimmäinen kesätyökokemus.Matias ja Christoffer MunkkaallaLaura Heikkinen Domargardissa




Laura Heikkinen tuli kesätöihin Rosk’n Rollille vuonna 2017. Tällä hetkellä hän toimii yhtiössä kenttätyönjohtajan tehtävissä.